Espoon kulttuuriperinnön vaaliminen on tärkeää. Meillä Espoossa on Träskändan kartano, joka tarjoaa perheille ja monille ihmiselle tärkeän virkistymisalue kokemuksen. Alue on myös perheiden hyväksi sekä mahdollistaa luonnossa liikkumisen.
Blogi
Blogissamme Kansallisseuran jäsenet jakavat ajatuksiaan ja mielipiteitään ajankohtaisista teemoista. Mielipiteet ovat kirjoittajien omia.
Kaikkein heikoimmassa asemassa olevien kanssa työskentelevien tehtävien kelpoisuusehdoista ei pidä säästää, kirjoittaa Mirjami Tuomikoski.
Kipuilua Trumpin suhteen
Kieltämättä meillä vakiintuneen median on ollut vaikea sulattaa Yhdysvaltojen vaalitulosta. Tämä ennen kaikkea siksi, että tiedot Yhdysvaltojen poliittisesta tilanteesta on saatu sikäläisten mediassa toimivien (mm. NYT, MSNBC, CNN, ABC, WAPO, jne.) hyvin yksipuolisesta asioiden uutisoinneista.
Muistokirjoitus: Pertti J. Rosila 1954-2024
Pertti Rosila oli Espoon Kansallisseuran pitkäaikainen jäsen jo 1980-luvulta. 1990-luvulla hän toimi mm. vaalipäällikkönä. Pertti oli myös yhdistyksen tilintarkastaja vuosina 1988 - 2014, yhteensä 27 vuotta! Pertti Rosila oli Espoon yhteisen kirkkovaltuuston sekä kirkkoneuvoston jäsen 1990-luvulta aina vuoteen 2010 asti. Hän sai seurakuntaneuvoksen...
Muistokirjoitus: Ulla Palomäki 1959-2023
Espoon Kansallisseuran hallituksen jäsen, kaupunginvaltuutettu Ulla Palomäki menehtyi nopeasti edenneeseen vakavaan sairauteen 21.12.2023. Espoon Kansallisseura kunnioitti Ullan muistoa laskemalla kukat hänen arkulleen.